Tekee mieli kalaa. Aina vaan.

Viikko sitten jouduin tyytymään pakastekalaan. Tuli siitäkin ihan hyvää, kun laittoi kaveriksi pottuja ja kevätsipulia. (Jep. Kevätsipulia vielä kesällä.) Sopi sikäli tilanteeseen, kun pitäisi saada pakastin tyhjäksi. Onneksi vieläkin parempaa oli luvassa.

Ei menty viikonloppuna nimittäin Seiliin. Suunnattiin etelään. Kone käynnissä koko matkan. Varmaan muillakin oli samaa ongelmaa. Ilma oli ihanan lämmin ja tyyni. Perille Stenskäriin (60⁰4'18"N, 22⁰2'53"E) päästiin vähän neljän jälkeen lauantai-iltapäivänä. Pojat hyppäsivät jotakuinkin saman tien laiturille ongelle. Sittenhän sitä kalaa alkoikin nousta. Jotakin särkikalaa tuli ajoittain, mutta pääasiassa ahventa. Parinkymmenen ahvenen jälkeen oli pakko laittaa stoppi onkimiselle ja alettava fileointipuuhiin. Olipa niin hektistä, ettei tullut otettua saaliista yhtään kuvaa. Ei sitten missään vaiheessa. Oli jo syöty ne fisut, ennen kuin tuli edes mieleen.

Sapuskan jälkeen käytiin kiertämässä saaren luontopolku. Oli muuten kuuma. kalliot hohkasivat auringon lisäksi, eikä ilmanvirettä ollut ilmassa oikein edes näkötornissa. Ainoastaan pieni pätkä polkua kulki alavassa maastossa aukealla, siellä sentään pyyhki hento viileämpi ilma. Saarella laiduntavat lampaatkin pysyttelivät siellä.

Aamusta poika Pee lähti taas kalalle. Haaveissa oli hauki kaislikosta, mutta se jäi saamatta. Ostettiin lounaaksi kaksi savusiikaa, kun sitä oli ostettavissa. Kyllä oli sitten mahtavan hyvää sekin.

Laiturimaksu tuolla oli 10€/vrk, jonka pystyi maksamaan myös verkkopankissa. Ei siis tarvitse viimeisiä käteisiä välttämättä jättää sinne laatikkoon. Tiskauspiste oli ihan laiturin vieressä, huussit vähän matkan päässä. Ja ne huussit saivat poika Aa:lta kunniamaininnan ja papukaijamerkin. Vaikka ovat kyllä kaikki meidän pojat muistaneet vielä jälkeenpäinkin mainita huussien tasosta ja voin vakuuttaa, että sitä ei ole (ainakaan positiivisessa mielessä) tapahtunut aiemmin. Ovat hajuherkkiä ja muutenkin herkkähipiäisiä huussien suhteen. Kärpäsetkin ovat ihan kamalia.

En huomannut tullessa, että Birsskärin puolella olisi ollut septityhjennystä. Sunnuntaiaamuna Roopelautta siellä kävi joko tyhjentämässä sen tai sitten asentamassa uuden. Tiedä häntä, mutta sellainenkin sieltä siis löytyy.

Paluumatkalla olikin tuulta. Valitettavasti se ehti kääntyä hieman liikaa. Osa paluumatkastakin oli siis kuljettava konevoimalla, kun ei tuulen suunta ollut otollinen. Mutta onneksi päästiin purjehtimaan edes vähän.

P.S. Huvittavinta koko reissussa oli ehkä se, että meillä oli laiturissa samat naapurit kuin edellisenä viikonloppuna Seilissä. Pian tajuttiin myös, että kotisatamat on vierekkäiset, vain aita välissä. Ja että asutaankin noin viiden kilsan säteellä toisistamme.

Missäpä muuallakaan sitä oltaisiin viikonloppuna oltu kuin Seilissä. Oli kyllä ajatus mennä aika paljon edemmäs, mutta eipä viitsitty moottorilla päästellä, eikä oikein tuulikaan ollut meidän puolella. Hiljuksiin mentiin, paluumatkalla sitten päästiinkin parhaimmillaan lähemmäs seitsemää solmua. Kyllä mää niin nautin siitä vihellyksestä, mikä viidestä solmusta ylöspäin tulee. Jossain välissä joku pojistakin pisti päänsä ulos ja kysyi, että "Mennääks me näin lujaa?" kuullessaan vaijereiden soinnin.

Kuvista voisi päätellä, että oltiin ihan yksin, mutta kyllä etenkin sunnuntaina oli muitakin veneitä kulussa. Kotisatamassa oli jopa ruuhkaksi asti mereltä palaajia.

Kyllä se kelluu

Luukuista tuli niin hyvät kuin niistä enää voi tulla. Alkaa olla paljon uraa ja uurretta ja viilut ihan ohuen ohuita. Pientä kontrastia on havaittavissa pielin kanssa, ehkä nekin tuosta olisi hyvä sutaista. Äkkiähän sen tekee, mutta kun kertojen välissä ei voi olla liikaa (tai liian vähää) aikaa, niin saas nähdä tuleeko siitä mitään. Ei meidän poikien ainakaan voi olettaa muistavan käyttää keulaluukkua kulkemiseen, jos nuo tuosta lakkaa. Muutenhan sen voisi tehdä helposti kesälomalla.

Vene pääsi viime perjantaina veteen. Pohja-anturi tuntui olevan hyvin tiiviisti paikoillaan, eikä kyllä muualtakaan vuotopaikkoja havaittu.

Päästiin isännän kanssa laittamaan masto paikalleen ekaa kertaa. Syksyllä telakoitsija otti maston alas, silloin oli ihan valmis maksamaan kyseistä palvelusta. Ei nytkään iltapäivällä enää mikään kovin lämmin ollut ja tuulikin puuskissa ihan mukavasti, mutta kuitenkin ihan kelvollinen keli.

Masto painoi paljon enemmän kuin osasi odottaa. Saatiin se kuitenkin kärryihin parin ystävällisen mastonlaittajan kanssa. Ja kärrykin saatiin laiturille.

Onnistuttiin siis, vaikka välillä hieman tuli sydämentykytyksiä, kun luultiin että vaijerit kiertää ihan vääristä väleistä. Kaikki kuitenkin saatiin paikoilleen. Erityiskiitos tietenkin toiselle veneilijälle, joka tuli vinssimieheksi juuri kriittisellä hetkellä, kun masto piti saada kiinnitettyä alapäästä.

Kaiken lisäksi antennin johdon liitokset olivat onnistuneet, vhf siis saa signaalia. (Voikohan noin sanoa?) Itse en ainakaan masto- ja ankkurivaloa tullut testanneeksi, joten niiden toiminnasta mulla ei ole tietoa. Mutta eiköhän nekin toimi.

Purjeet laitettiin paikalleen lauantaina. Kävi paljon helpommin, mitä olin osannut toivoakaan. Ja päästiin lopulta purjehtimaan kotisatamaan. No kyllähän me mentiin aika pitkästi koneilla ensin, kun tuuli niin epäsuotuisasta suunnasta. Ei ollut tarpeeksi tunteja käytettävissä. Mutta kyllä loppumatkasta Airistolla päästiin purjeillakin aika kivasti. Vendatkin onnistui ilman huutoa ja moittimisia. Oli kyllä tärkeää päästä harjoittelemaan talven jälkeen ilman jälkikasvun alituista ramppausta sisään-ulos.

Montako Nauvon lauttaa löydät kuvasta?

Melkein kotisatamaan päästyämme pääsimme näkemään merikotkan melko läheltä. Se hyökki vedessä olevan linnun kimppuun. En tiedä oliko vedessä poikanen vai loukkaantunut yksilö, mutta kaksi lokkia häiriköivät kotkaa minkä ehtivät. Ei meinannut tulla purjeen laskusta mitään, kun piti katsella luontodokumenttia samalla.

Mutta olipahan kiva päästä vesille taas. Aika vilpoista menoa oli vielä, vaikka kyllä kotiin päästyämme totesimme pärstävärkkien palaneen. Eipä siinä huomannut aurinkoa varoa.