VHF-kurssi

Toissa lauantaina oltiin miehen kanssa VHF-kurssilla ja kokeessa. Tuli minulle hieman puskan takaa, vaikka olihan siitä ollut puhetta. Olen kuitenkin ollut niin keskittynyt omiin opintoihini, joten en ollut juuri ehtinyt ajatusta kurssimateriaalille luoda. Onneksi oli taas se kuuluisa viimetinka, edellisenä iltana kahlasin kurssimateriaalin läpi. Tokihan kurssilla käytiin kattavasti asioita läpi, mutta kyllä kokeessa oli niitäkin asioita, joita löytyi ainoastaan materiaalista. Kurssi sinänsä oli mielenkiintoinen ja avasi asioita ihan eri tavalla, kuin pelkkä kirjallinen materiaali.

Pari päivää sitten kolahti postiluukkuun todistus. Kuvana siinä on ihan perinteinen pidätyskuva-tyyppinen passikuva. (Ihan vaan vähän muokkasin sitä tähän, ettei herkemmät lukijat saa traumoja.) Kortti olisi ehkä voinut olla pankkikorttikokoa, eikä lähempänä entisaikojen ajokortin kokoa. No, ehkäpä sitä ei tarvitse lompakossa kuljettaa, mutta veneessä sen on oltava mukana. Radiolupa pitäisi vielä hakea, mutta onneksi sillä ei ole ihan hengenhätä, vielä. Tuleehan siinäkin se viimetinka varmaankin eteen ennen veneilykautta. Ja toisaalta, eipä meillä ole vielä antenniakaan kiinnitetty mastoon tai asennettu vhf-radiota veneeseen. Ja käsi-vhf on toistaiseksi kateissa. Mutta kyllä se tästä.

Kevättä rinnassa

Kyllä se kevät vaan tulee, aurinkoisten päivien määrä on lisääntynyt hurjasti. Mutta onpa niitä lumisateitakin ollut. Toissa sunnuntaina käytiin veneellä tsekkaamassa, ettei pressun päälle ole kertynyt kauheasti lumesta tai sulamisvesistä painoa.

Ei ollut lunta, mutta vettä hieman. Viime kerralla oli paljon enemmän. Lisäksi silloin oli sulamisvesiä jäätynyt pressun päälle isoiksi möhkäleiksi.

Onhan noita lumisateita vielä ennustettu tulevaksi kai tänäkin viikonloppuna, mutta en jaksa uskoa mihinkään lumikaaokseen enää tänä keväänä. Tekisi mieli ottaa pressu pikkuhiljaa jo pois. Saisi valoa veneen sisään asti ja kannella liikkuminen helpottuisi. Voisi sitten aloittaa keväthommat.

Kaikenlaista tekemistä on tiedossa. Ulkopuolelta pitäisi kaikki puupinnat käsitellä. Sää on tehnyt tehtävänsä. Sisäpuolella pitää saattaa valaistus kuntoon ja muutenkin sähkötöitä on odotettavissa. Jotenkin pitää järkeistää säilytystä. Verhot pitää uusia. Vanhat kelpaavat enää mallikappaleiksi. VHF-radion antenni pitää asentaa mastoon ja ankkurivalon toiminta varmistaa. Sitloora pitää siistiä ja luukkujen saranoinnit kunnostaa. Tuollaisia mielessä noin niinkuin aluksi.

Mereneläviä

Pikkasen kaataa tuo taivaanranta. Toivottavasti tuolla vasemmalla on korkea laita, ettei kaikki vesi valu pois. Tai sitten tuo efekti johtuu siitä, että kuva on otettu Seilissä.

Poika Pee onki taas ja saikin muutaman ahvenen. Ei kuitenkaan sellaista määrää, että olisi lounas saatu. Ensi kesänä pitää panostaa kalasaaliin nappaamiseen enemmän.

Alemmista kuvista voit etsiä korvameduusan (Aurelia aurita). Valitettavasti toisessa kuvassa näkyy myös, että ne joutuvat uimaan sinilevän seassa.

Pikkiriikkisiä ahvenfileitä

Poika Pee oli eilen pilkillä. Isänsä ja tämän parin kaverin kanssa. Kuulemma ei paljoa tarvinut kaloja houkutella, kun nappasi ihan yhtä mittaa. Pikku sinttejä lähinnä, mutta kotiinhan ne piti tuoda. Onneksi toi.





En ole kovin montaa kertaa eläessäni perannut tai fileoinut kaloja. Sen on tehnyt joku muu tai sitten ne on esimerkiksi savustettu. Tällaisista pikkuisista kaloistahan on varmaan ihan parasta aloittaa harjoittelu. Ihan ensinhän piti tietenkin katsoa YouTubesta ahvenen fileointivideo. Silläkin kaverilla oli varmaan puolen kilon ahven, ainakin se oli kooltaan moninkertainen meidän sintteihin verrattuna. Toisekseen pääsin toteamaan, että fileointiveitsi on veneellä, joten oli suoriuduttava jollakin toisella teräaseella. Ja kolmanneksi ihan vaan harjoituksen kautta.



Uskomattoman hyvin homma onnistui. Koska kalat olivat varsin pieniä, niin en lähtenyt suomustamaan niitä, enkä poistanut nahkaa. Paistoin vain voissa. Ensin nahkapuolelta ja sitten lihan puolelta, levy täysillä. Rapeus pääsi yllättämään, mutta voi kuinka ihanalla tavalla. Pikkuiset palaset olivat kuin kalasipsejä, ei haitannut nahka eikä suomut. Voin kertoa, että meillä ei kyllä enää "liian pieniä" ahvenia lasketa takaisin veteen.

Sateinen viikonloppu

Pimeä ja sateinen syyskuun ilta.

Ovenkahva eräässä ovessa.

Ovi itsessäänkin aika makea, paanupinta.

Naantaliin suunnattiin syyskuun alussa. Tavattiin kavereita, vaikkakin sää oli siihen melko ankea. Eihän meidän veneeseen oikein kahta perhettä sisälle mahdu. Varsinkaan märissä kamppeissa. Mutta eipä Naantalin vanhassa kaupungissakaan kauheasti ollut tekemistä. No, tuli sitä käveltyä pikku lenkki puutalojen välissä.

Kelluva venenäyttely sentään oli tuolloin, mutta veneet oli nopeasti vilkaistu. Ei voi sanoa, että olisi ollut väkeä tungokseen asti. Hauska sattuma toki kävi, kun pojat olivat hoksanneet Risto Räppääjä ja Liukas Lennart-elokuvan tapahtumapaikkojen sijoittuvan sinne sataman liepeille. Käveltiin siinä rannassa ja Vesa Vierikko (Liukas Lennart) käveli meitä vastaan. Jätkillä loksahti leuat ja katseet kääntyivät perään.

Slow motion

Elokuun 2016 lopulla Seilistä matkalla kotisatamaan. Hennoillakin tuulilla on koitettu purjehtia. Paluumatkalla se onnistuikin. Mennessä oli parin tunnin jälkeen melkein kotisatamakin näkyvissä, oli pakko jatkaa moottorivoimin.

Jäillä ja ilman

Eilen poikkesin Suomenlinnassa. Paluumatkalla Viking XPRS oli juuri lähtenyt kohti Tallinnaa, mutta koitti piilotella Lonnan takana. Jäätä Helsingin edustalla on, mutta aika vähän ajankohtaan nähden. Pieni merimatka silloin tällöin tekee ihmiselle hyvää.