Missäpä muuallakaan sitä oltaisiin viikonloppuna oltu kuin Seilissä. Oli kyllä ajatus mennä aika paljon edemmäs, mutta eipä viitsitty moottorilla päästellä, eikä oikein tuulikaan ollut meidän puolella. Hiljuksiin mentiin, paluumatkalla sitten päästiinkin parhaimmillaan lähemmäs seitsemää solmua. Kyllä mää niin nautin siitä vihellyksestä, mikä viidestä solmusta ylöspäin tulee. Jossain välissä joku pojistakin pisti päänsä ulos ja kysyi, että "Mennääks me näin lujaa?" kuullessaan vaijereiden soinnin.

Kuvista voisi päätellä, että oltiin ihan yksin, mutta kyllä etenkin sunnuntaina oli muitakin veneitä kulussa. Kotisatamassa oli jopa ruuhkaksi asti mereltä palaajia.

Kyllä se kelluu

Luukuista tuli niin hyvät kuin niistä enää voi tulla. Alkaa olla paljon uraa ja uurretta ja viilut ihan ohuen ohuita. Pientä kontrastia on havaittavissa pielin kanssa, ehkä nekin tuosta olisi hyvä sutaista. Äkkiähän sen tekee, mutta kun kertojen välissä ei voi olla liikaa (tai liian vähää) aikaa, niin saas nähdä tuleeko siitä mitään. Ei meidän poikien ainakaan voi olettaa muistavan käyttää keulaluukkua kulkemiseen, jos nuo tuosta lakkaa. Muutenhan sen voisi tehdä helposti kesälomalla.

Vene pääsi viime perjantaina veteen. Pohja-anturi tuntui olevan hyvin tiiviisti paikoillaan, eikä kyllä muualtakaan vuotopaikkoja havaittu.

Päästiin isännän kanssa laittamaan masto paikalleen ekaa kertaa. Syksyllä telakoitsija otti maston alas, silloin oli ihan valmis maksamaan kyseistä palvelusta. Ei nytkään iltapäivällä enää mikään kovin lämmin ollut ja tuulikin puuskissa ihan mukavasti, mutta kuitenkin ihan kelvollinen keli.

Masto painoi paljon enemmän kuin osasi odottaa. Saatiin se kuitenkin kärryihin parin ystävällisen mastonlaittajan kanssa. Ja kärrykin saatiin laiturille.

Onnistuttiin siis, vaikka välillä hieman tuli sydämentykytyksiä, kun luultiin että vaijerit kiertää ihan vääristä väleistä. Kaikki kuitenkin saatiin paikoilleen. Erityiskiitos tietenkin toiselle veneilijälle, joka tuli vinssimieheksi juuri kriittisellä hetkellä, kun masto piti saada kiinnitettyä alapäästä.

Kaiken lisäksi antennin johdon liitokset olivat onnistuneet, vhf siis saa signaalia. (Voikohan noin sanoa?) Itse en ainakaan masto- ja ankkurivaloa tullut testanneeksi, joten niiden toiminnasta mulla ei ole tietoa. Mutta eiköhän nekin toimi.

Purjeet laitettiin paikalleen lauantaina. Kävi paljon helpommin, mitä olin osannut toivoakaan. Ja päästiin lopulta purjehtimaan kotisatamaan. No kyllähän me mentiin aika pitkästi koneilla ensin, kun tuuli niin epäsuotuisasta suunnasta. Ei ollut tarpeeksi tunteja käytettävissä. Mutta kyllä loppumatkasta Airistolla päästiin purjeillakin aika kivasti. Vendatkin onnistui ilman huutoa ja moittimisia. Oli kyllä tärkeää päästä harjoittelemaan talven jälkeen ilman jälkikasvun alituista ramppausta sisään-ulos.

Montako Nauvon lauttaa löydät kuvasta?

Melkein kotisatamaan päästyämme pääsimme näkemään merikotkan melko läheltä. Se hyökki vedessä olevan linnun kimppuun. En tiedä oliko vedessä poikanen vai loukkaantunut yksilö, mutta kaksi lokkia häiriköivät kotkaa minkä ehtivät. Ei meinannut tulla purjeen laskusta mitään, kun piti katsella luontodokumenttia samalla.

Mutta olipahan kiva päästä vesille taas. Aika vilpoista menoa oli vielä, vaikka kyllä kotiin päästyämme totesimme pärstävärkkien palaneen. Eipä siinä huomannut aurinkoa varoa.

Vielä ennen vesillelaskua

Vene oli siirretty sitten edellisen visiitin. Paikalla oli vain osa romuista, mitä veneen alla oltiin säilötty. Löytyi vene ja löytyi myös lähes kaikki muut romut. Yksi vanerinpala oli mennyt hukkaan, mutta varmaankin tarpeeseen. Ensihämmennyksen jälkeen päästiin taas hommiin.

Syvyysanturi kun saatiin asennettua edellisenä viikonloppuna, niin viime viikonloppuna olikin sitten johdon reitin setviminen plotterille. Olihan siellä toki vanhojakin reikiä sen vanhan anturin jäljiltä, mutta tässä uudessa oli isompi liitinkappale.

Olipahan iso työ porata reiät, kun vanhojen reikien kohdat piti isontaa. Halusin ne samoihin kohtiin, ettei reikiä olisi siellä täällä. Paikat oli ahtaat edelleen ja työasennot oli ihan yhtä huonot kuin aiemminkin. Mutta kyllähän sekin johto saatiin asettumaan ihan nätisti.


Siivotakin piti. Tietenkin ennen johdon asentamista piti mennä rätin kanssa edeltä. Ei ne sonnat nyt ihan veneen valmistumisesta asti kertyneitä olleet (ehkä), mutta useita vuosia nyt kuitenkin. Ja kun vanha johto oli kiinnitetty teipillä, niin ne teipit vasta ihania olivatkin. Tarrautuivat käteen pahemmin kuin räkä tai liisteri. Silti jatkoin samaan malliin, teipillä kiinnitettiin tämä uusi johtokin. Tosin vain punkan alla, muualla käytettiin ihan oikeita johtokiinnikkeitä.

Keulakajuutan jynssäsin Universal Stonella. Useamman tunnin siihen sai upotettua, niin oli pinttynyttä. Onneksi omat kädet ovat juuri oikean pituiset, niin pystyi selällään maaten kuuraamaan katon. Sai palkinnon työstään kyllä saman tien. Ero oli ihan huikea, valitettavan huonosti erottuu kuvasta. Viime kesänä tuli imuroitua ja pyyhittyä vain suurimmat (vai paremminkin pienimmät?) kun asetuttiin sisään. Venehän oli jo vedessä ja kaikki patjat ym. paikoillaan. Onneksi en silloin tajunnut asian todellista tilaa. Poika Aa:kin kävi irvistelemässä, ei ollut huomannut likaa, vaikka siellä olikin nukkunut. Eipä kai sitä melko tasaista harmautta niin helposti havaitsekaan.



Isäntä vaihtoi mastoon yhden uuden pylpyrän ja irrotti juuttuneen vinssikammen. Ja tärkein homma oli varmaan vinssien huolto. Ei niitäkään ihan viime vuosina oltu avattu, joten törkyä sisuksissa riitti. Mutta nyt nekin tuntuu pelittävän oikein nätisti, äänikin muuttui. Ja kaipa tuo teki vaikka mitä muutakin, mutta en vaan sattunut näkemään, kun könysin pitkin lattioita ym.

Yksi ongelmakohta viime kesänä oli kaasukahvan nupittomuus. Oli sellainen ikimustelma sääressä, kun aina sitä tuli kolhaistua jalka kahvaan. Keväällä penkoessamme veneen miljoonalaatikoita, löytyi nuppi kahdessa osassa. Se muistettiin vihdoin liimata ja asentaa paikoilleen.




Poika Pee oli onnellinen, kun pääsi pitkän talven jälkeen laiturinnokkaan mato-ongelle.

Saaressa

Viime perjantaina käväisin taas töissä tekemässä päättötyötäni. Aamu jo paljasti ihan mahtavan sään. Lämpötila oli varmasti jo lähempänä viittätoista astetta vähän ennen puolta kymmentä aamulla. Sumu oli jälleen melko sakea. Kuvat otettu lautasta ja tuo risteilijäkin meinaa hävitä sumun sekaan, vaikkei kovin kaukaa ohi mentykään. Matkaseurana lautassa oli muutama luokallinen luokkaretkeläisiä. Itse sain nauttia lähinnä merirosvojen seurasta, mutta kylläpä olikin mukavia merirosvoja.

Tuli myös käytyä syömässä kevään ensimmäinen Valimon lounas. Vierasvenesatamassa oli joitakin veneitä, mutta ei mitenkään tupaten täyttä vielä. Aiemmin en ole kyllä nähnyt tuossa laiturissa noin isoa purjevenettä. Kuvassa näyttää "ihan normi kokoiselta", mutta oli kyllä iso paatti. Veneessä oli väkeä, mutta lippu ei näkynyt. Tiedä sitten olivatko jostakin kauempaa, vaiko Suomesta. Mutta olipa laiturissa melko hieno puuvenekin. Sitä vaan mietin, että mahtaako siellä sisällä olla kuinka pimeää?

Samaan aikaan toisaalla

Kun minä koitin saada reikää aikaiseksi pohjaan, isäntä kiillotti veneen kylkiä. Vaikka kyljet olivat yllättävän kiiltävät jo valmiiksi, niin eron huomasi kyllä. Kuvasta ei ehkä näy kovin hyvin, mutta vasen puoli on kiillotettu ja oikea ei. Siis kuvaussuunnassa.


Naarmuja ja hankausjälkiä nyt näkyy edelleenkin, mutta ei kyllä tälle vuodelle ole intoa lähteä ulkopuolta maalaamaan. Vähän tuo vesirajan epäsiisteys ärsyttää, mutta antaa ärsyttää. Ei sitä kaikkeen taivu.

Reikä pohjassa

Tuosta. Kaulus piti saada irti, että saisi uudelle anturille porattua reiän. Tilaa oli luonnollisestikin vähän millekään työkaluille tai käsille. Pitkän uurastuksen jälkeen alkoi pikku pikku paloja saamaan irti. Kyllä ajoittain saattoi ottaa hieman päähän, etten ostanut sitä sellaista monitoimityökalua, jolla kaulan katkaisu olisi onnistunut helposti. Nyt oli työkaluina pora, talttoja, vasara, puukko, kobrapihdit ja sivarit. Kun kaulus oli saatu irti, porattiin ulkoa sisäänpäin reikäsahalla. Melko hilkulle meni sekin. Vanhan tättärin läpi näki, mistä reikäsaha yrittää päästä läpi. Mutta koska tättäri jousti pikkasen, saha ei päässyt läpi. Puukolla piti aukaista loput. Ja niin vaan meillä oli 51 mm reikä pohjassa.

Huomatkaa myös, että pohja on melko sottainen. En sitten tiedä, onko tuota 1/4 m2 alaa puhdistettu ikinä. Mulla oli ämpärillinen vettä. Ja kun tuon nuoppasin, niin mulla oli ämpärillinen todella likaista vettä. Ugh, pitänee käydä muutama muukin paikka rätin kanssa läpi.

Niin, miksi se anturi piti vaihtaa? Tuosta vanhasta ei ollut tietoa, että oliko kuinka vanha tai toimintakelpoinen, mutta ainakaan sen liitin ei ollut mitenkään yhteensopiva. Se ei ollut myöskään se anturi, mikä meillä oli syvyystietoja antanut, koska sen johto ei ollut kiinni kytkettynä minnekään. Kyllä me lopulta toinenkin anturi löydettiin. Se oli peräpeilianturi, joka oli kuitenkin asennettu pohjan sisäpuolelle. Maitopurkista oli askarreltu kaulukset, joiden sisään anturi oli kiinnitetty pursottamalla silikonia kaulukset täyteen. Ei sillä, ei senkään liitin ollut yhteensopiva plotterin kanssa.

Välipala

Sain eräänä päivänä älynväläyksen. (Joskus niitäkin, mutta nyt sattui ihan oikeaan paikkaan ja tarpeeseen.) Muistin nähneeni peltisepänliikkeen melko lähellä kouluani. Ja eikun sinne kysymään, josko voisivat tehdä kiinnityskappaleen maston ja valo väliin, että saataisiin mastovalo paikalleen. Ja onnistuihan se. Ei maksanut paljoa, ja mitat oli jetsulleen sopivat.

Isäntä sai myös edellisenä viikonloppuna tarpeekseen siitä vanhasta kolvista ja osti Dremelin kaasukolvin. Kävi hitusen näppärämmin tuo johtojen liittäminen. Ja samalla vehkeellä saa kutistesukatkin kutistettua. Ainoa huono puoli on, että nyt se ukko haluaisi vaan kolvata koko ajan. (Sain mä sen sentään avuksi kannen ja kylkien kuuraukseen.)