Missäpä muuallakaan sitä oltaisiin viikonloppuna oltu kuin Seilissä. Oli kyllä ajatus mennä aika paljon edemmäs, mutta eipä viitsitty moottorilla päästellä, eikä oikein tuulikaan ollut meidän puolella. Hiljuksiin mentiin, paluumatkalla sitten päästiinkin parhaimmillaan lähemmäs seitsemää solmua. Kyllä mää niin nautin siitä vihellyksestä, mikä viidestä solmusta ylöspäin tulee. Jossain välissä joku pojistakin pisti päänsä ulos ja kysyi, että "Mennääks me näin lujaa?" kuullessaan vaijereiden soinnin.

Kuvista voisi päätellä, että oltiin ihan yksin, mutta kyllä etenkin sunnuntaina oli muitakin veneitä kulussa. Kotisatamassa oli jopa ruuhkaksi asti mereltä palaajia.

Kyllä se kelluu

Luukuista tuli niin hyvät kuin niistä enää voi tulla. Alkaa olla paljon uraa ja uurretta ja viilut ihan ohuen ohuita. Pientä kontrastia on havaittavissa pielin kanssa, ehkä nekin tuosta olisi hyvä sutaista. Äkkiähän sen tekee, mutta kun kertojen välissä ei voi olla liikaa (tai liian vähää) aikaa, niin saas nähdä tuleeko siitä mitään. Ei meidän poikien ainakaan voi olettaa muistavan käyttää keulaluukkua kulkemiseen, jos nuo tuosta lakkaa. Muutenhan sen voisi tehdä helposti kesälomalla.

Vene pääsi viime perjantaina veteen. Pohja-anturi tuntui olevan hyvin tiiviisti paikoillaan, eikä kyllä muualtakaan vuotopaikkoja havaittu.

Päästiin isännän kanssa laittamaan masto paikalleen ekaa kertaa. Syksyllä telakoitsija otti maston alas, silloin oli ihan valmis maksamaan kyseistä palvelusta. Ei nytkään iltapäivällä enää mikään kovin lämmin ollut ja tuulikin puuskissa ihan mukavasti, mutta kuitenkin ihan kelvollinen keli.

Masto painoi paljon enemmän kuin osasi odottaa. Saatiin se kuitenkin kärryihin parin ystävällisen mastonlaittajan kanssa. Ja kärrykin saatiin laiturille.

Onnistuttiin siis, vaikka välillä hieman tuli sydämentykytyksiä, kun luultiin että vaijerit kiertää ihan vääristä väleistä. Kaikki kuitenkin saatiin paikoilleen. Erityiskiitos tietenkin toiselle veneilijälle, joka tuli vinssimieheksi juuri kriittisellä hetkellä, kun masto piti saada kiinnitettyä alapäästä.

Kaiken lisäksi antennin johdon liitokset olivat onnistuneet, vhf siis saa signaalia. (Voikohan noin sanoa?) Itse en ainakaan masto- ja ankkurivaloa tullut testanneeksi, joten niiden toiminnasta mulla ei ole tietoa. Mutta eiköhän nekin toimi.

Purjeet laitettiin paikalleen lauantaina. Kävi paljon helpommin, mitä olin osannut toivoakaan. Ja päästiin lopulta purjehtimaan kotisatamaan. No kyllähän me mentiin aika pitkästi koneilla ensin, kun tuuli niin epäsuotuisasta suunnasta. Ei ollut tarpeeksi tunteja käytettävissä. Mutta kyllä loppumatkasta Airistolla päästiin purjeillakin aika kivasti. Vendatkin onnistui ilman huutoa ja moittimisia. Oli kyllä tärkeää päästä harjoittelemaan talven jälkeen ilman jälkikasvun alituista ramppausta sisään-ulos.

Montako Nauvon lauttaa löydät kuvasta?

Melkein kotisatamaan päästyämme pääsimme näkemään merikotkan melko läheltä. Se hyökki vedessä olevan linnun kimppuun. En tiedä oliko vedessä poikanen vai loukkaantunut yksilö, mutta kaksi lokkia häiriköivät kotkaa minkä ehtivät. Ei meinannut tulla purjeen laskusta mitään, kun piti katsella luontodokumenttia samalla.

Mutta olipahan kiva päästä vesille taas. Aika vilpoista menoa oli vielä, vaikka kyllä kotiin päästyämme totesimme pärstävärkkien palaneen. Eipä siinä huomannut aurinkoa varoa.

Takaumia

Kun olen kerran koittanut kirjoitella tänne viimevuotiset tapahtumat veneen osalta, niin kyllähän tämäkin siihen satsiin kuuluu. Päästiin viemään vene talvisäilöön vasta melko myöhään, 23.lokakuuta. Oli kaikenlaista vesirokoista lähtien, mikä hieman lykkäsi ajankohtaa. Ajettiin koko matka moottorilla, kun ei viitsitty kastella purjeita enää. 

Keli oli melko mukava, kun oli osannut laittaa kylliksi lämpöistä päällensä. Juuri muita veneitä ei nähty. Kotisatamassakin oli vain muutama muu vene vielä. Yksi troolari (yläkuvassa) ja toinen purjevene taisi olla saldo koko matkalla. Se toinenkin purjevene taisi olla matkalla maihin, kun masto oli jo otettu pois. Aika rauhassa sai kulkea siis, mutta oli se jotenkin kummallista.

Perille päästiin, vaikka vesi olikin tosi matalalla. Kun tultiin laituriin sopivalla vauhdilla, niin saatiin kynnettyä mutapohjaa sen verran, että vene työntyi tarpeeksi lähelle laituria. Septitankkikin saatiin tyhjättyä, kotisatamasta kun oli jo pumppu laitettu pakettiin. Melkolailla oli viimeiset hetket viedä vene telakalle. Kotimatkalla taisi tulla ensimmäiset lumihiutaleet.

Houtsalassa

Houtsala

Houtsalassa käytiin heinäkuussa 2016 kääntymässä yhden yön yli. Ei mikään mieleenpainuvin paikka, mutta ehkä siellä ei vain ollut meille mitään. Kävelylenkillä todettiin tienviitoista, että itä ja länsi ovat melkein vierekkäin. Eipä siellä ollut juuri katseltavaa, paria kivannäköistä vanhaa taloa lukuunottamatta.



Vierassatamassa oli pieni kiipeilyteline ja keinut lapsille, mutta eihän ne enää meidän poikia oikein kiinnostaneet. Muuten ranta / satama oli aika ankea. Ravintolan munkit oli parasta koko kohteessa. Ei tainnut kalaakaan oikein onkeen tarttua.



Hitusen kuitenkin mieltä lämmitti laiturinaapurin murre. Paistoi puheesta läpi, vaikka olikin jo vuosikymmeniä asunut saaristossa. Ja miksi sitten lämmitti? No kun se on kovasti lähellä omaani, sitä minkä pelkään joskus katoavan puheestani. Ihana huomata, että aina se vaan nousee pintaan, kun kuulee jonkun toisen puheessa.

Itä-Houtsala

Länsi-Houtsala

Whistle

Mistäpä tulee blogille nimi? Viisi solmua meidän veneelle on ihan kelpo vauhti. Hyvin tietää milloin vauhti nousee siihen, kun korviin alkaa kantautua vihellys tai oikeastaan ujellus. Vaikea sanoa mihin vaijeriin tuuli ottaa silloin, kun mitään erityistä värinää ei ainakaan käteen tunnu. Alkuun se ärsytti, mutta jotenkin aloin pitää siitä siinä vaiheessa, kun tajusin sen indikoivan tiettyä nopeutta.

P.S. Kuva ei liity tilanteeseen, jossa ulinaa kuuluisi.