Ei lehmiä, mutta seurallinen kissa

Berghamnissa piti tietenkin käydä. Siellä oli kovin erilaista, kun lehmät eivät olleet huussimatkalla laiduntamassa. Sen sijaan paikalla tuntui olevan joka kerta kovin seurallinen kissa. Meidän pojat kun ovat tunnetusti kissaihmisiä, niin tämä oli heille huomattavasti mukavampi elämys.

Paistettiin makkaraa nuotiolla. Btw. todella hyvä paikka nuotiolle, taisi olla ainoa kohta saaressa, johon tuuli ei osunut. Ja sillä välin kun odotettiin saada hiillosta, leikkipaikaksi riitti yksi kivi. Ihanaa, että jaksavat vielä leikkiä.

Kyllä se kelluu

Luukuista tuli niin hyvät kuin niistä enää voi tulla. Alkaa olla paljon uraa ja uurretta ja viilut ihan ohuen ohuita. Pientä kontrastia on havaittavissa pielin kanssa, ehkä nekin tuosta olisi hyvä sutaista. Äkkiähän sen tekee, mutta kun kertojen välissä ei voi olla liikaa (tai liian vähää) aikaa, niin saas nähdä tuleeko siitä mitään. Ei meidän poikien ainakaan voi olettaa muistavan käyttää keulaluukkua kulkemiseen, jos nuo tuosta lakkaa. Muutenhan sen voisi tehdä helposti kesälomalla.

Vene pääsi viime perjantaina veteen. Pohja-anturi tuntui olevan hyvin tiiviisti paikoillaan, eikä kyllä muualtakaan vuotopaikkoja havaittu.

Päästiin isännän kanssa laittamaan masto paikalleen ekaa kertaa. Syksyllä telakoitsija otti maston alas, silloin oli ihan valmis maksamaan kyseistä palvelusta. Ei nytkään iltapäivällä enää mikään kovin lämmin ollut ja tuulikin puuskissa ihan mukavasti, mutta kuitenkin ihan kelvollinen keli.

Masto painoi paljon enemmän kuin osasi odottaa. Saatiin se kuitenkin kärryihin parin ystävällisen mastonlaittajan kanssa. Ja kärrykin saatiin laiturille.

Onnistuttiin siis, vaikka välillä hieman tuli sydämentykytyksiä, kun luultiin että vaijerit kiertää ihan vääristä väleistä. Kaikki kuitenkin saatiin paikoilleen. Erityiskiitos tietenkin toiselle veneilijälle, joka tuli vinssimieheksi juuri kriittisellä hetkellä, kun masto piti saada kiinnitettyä alapäästä.

Kaiken lisäksi antennin johdon liitokset olivat onnistuneet, vhf siis saa signaalia. (Voikohan noin sanoa?) Itse en ainakaan masto- ja ankkurivaloa tullut testanneeksi, joten niiden toiminnasta mulla ei ole tietoa. Mutta eiköhän nekin toimi.

Purjeet laitettiin paikalleen lauantaina. Kävi paljon helpommin, mitä olin osannut toivoakaan. Ja päästiin lopulta purjehtimaan kotisatamaan. No kyllähän me mentiin aika pitkästi koneilla ensin, kun tuuli niin epäsuotuisasta suunnasta. Ei ollut tarpeeksi tunteja käytettävissä. Mutta kyllä loppumatkasta Airistolla päästiin purjeillakin aika kivasti. Vendatkin onnistui ilman huutoa ja moittimisia. Oli kyllä tärkeää päästä harjoittelemaan talven jälkeen ilman jälkikasvun alituista ramppausta sisään-ulos.

Montako Nauvon lauttaa löydät kuvasta?

Melkein kotisatamaan päästyämme pääsimme näkemään merikotkan melko läheltä. Se hyökki vedessä olevan linnun kimppuun. En tiedä oliko vedessä poikanen vai loukkaantunut yksilö, mutta kaksi lokkia häiriköivät kotkaa minkä ehtivät. Ei meinannut tulla purjeen laskusta mitään, kun piti katsella luontodokumenttia samalla.

Mutta olipahan kiva päästä vesille taas. Aika vilpoista menoa oli vielä, vaikka kyllä kotiin päästyämme totesimme pärstävärkkien palaneen. Eipä siinä huomannut aurinkoa varoa.

Mereneläviä

Pikkasen kaataa tuo taivaanranta. Toivottavasti tuolla vasemmalla on korkea laita, ettei kaikki vesi valu pois. Tai sitten tuo efekti johtuu siitä, että kuva on otettu Seilissä.

Poika Pee onki taas ja saikin muutaman ahvenen. Ei kuitenkaan sellaista määrää, että olisi lounas saatu. Ensi kesänä pitää panostaa kalasaaliin nappaamiseen enemmän.

Alemmista kuvista voit etsiä korvameduusan (Aurelia aurita). Valitettavasti toisessa kuvassa näkyy myös, että ne joutuvat uimaan sinilevän seassa.

Pähkinäinen

Pähkinäisiin purjehdittiin melkoisessa aallokossa (elokuun ensimmäisenä 2016). Ihan sai tehdä töitä, että pysyi kurssissa. Loppupätkä kylläkin päästiin saarten välissä ihan sopivassa suojaisessa kelissä. Saari vaikutti veneestä katsottuna hieman ankealta, mutta kun maihin asti päästiin, niin vaikutelmakin muuttui.

Saaressa kiertää luontopolku, jota lähdimme kiertämään myötäpäivään melkoisen marinan siivittämänä. "Mä en jaksa" ja "Mä en halua" ym. perussetti oli käytössä. Siinä mäkeä ylöspäin puskiessa poika Aa äkkäsi sisiliskon vilistävän ihan vierestä. Se jo helpotti vähäsen kauheaa retkeilyn tuomaa tuskaa. Hetken päästä alkoi yksi toisensa jälkeen huomaamaan kaikenlaista erikoisen näköistä kasvia ym.

Kallion laella näkymät ovat huikeat. Siellä on parikin hyvää näköalapaikkaa. Lisäksi polun varrella voi bongata valkohäntäkauriita. Meidän pojat näki niitä lopulta kahdeksan yhteensä. Yhdestä kohtaa rantaa pojat löysivät myös marsun näköisen kiven.

Poika Pee a.k.a Kalamies sai napatuksi vain pari pikkusinttiä, vaikka koitti sekä virvelillä, että mato-ongella. Poika See löyttäytyi tytön kaveriksi. Kaikki pojat kaihtoivat huusseja, niissä oli liikaa kärpäsiä. Pakko hieman kompata. Kyllä niissä pystyi käymään, mutta olivat kyllä jotenkin epäsiistejä moneen muuhun paikkaan verrattuna.

Saarella voi telttailla tai varmaan sinne voi tulla vaikka matkailuvaunulla, kun yhteysaluskin kulkee. Siellä on kahvila, jonka pihassa on kanoja, pupuja ja vuohia. Hiekkarannan tuntumassa on grillikatos. Kentällä mahtuu pelaamaan jalkapalloa tai heittelemään frisbiitä, jos se ei täyty telttailijoista. Tekemistä voi keksiä helposti pariksi päiväksi.

Kuultiin myös jälkeenpäin jostain, että Pähkinäisissä on ihan paras sauna. Sitä ei tullut kokeiltua, mutta ensi kesänä on tarkoitus.